10. tammikuuta 2019

Myrskypäivitys, matkajännitystä & Matkamessujen lippuarvonta

Ensi yönä pitäisi lähteä matkaan ystävien luokse. Lähtöön on kuusi tuntia ja mitään en ole pakannut. Osa vaatteista on vielä märkinä narulla. Onko kukaan muu tällainen? Aina sitä vaan venyttää ja aina vaan tulee kiire, pakata. No, ehtiihän tässä vielä. Ja on minulla päässä aika hyvin suunniteltu lista siitä, mitä pitää ottaa mukaan. Ja tämä matkailu on meille niin rutiinia, joten sitä lähinnä tulee vain lapattua tavaroita laukkuihin. Jännitän enemmän sitä pääsemmekö laivaan ensi yönä kuin ehdinkö pakata. Yöksi on luvattu taas vähän reippaampaa tuulta, ja täällähän se saattaa toisinaan tarkoittaa sitä, että laivat eivät pysähdy satamassa. Luulen toki, että lähtö onnistuu, mutta täysin varma ei koskaan voi olla. Sääolot täällä voivat vaihtua hyvinkin pikaisesti. Siihen pääsevätkö laivat pysähtymään satamassa ei aina myöskään vaikuta niinkään tuulen nopeus vaan se, että mistä suunnasta tuulee. Tämä on yhtä jännää aina meille Ahvenanmaalla asuville; muuttuuko kotimatka risteilyksi vai pääseekö edes lähtemään. 

Toivotaan nyt todella, että ei tulisi kovaa tuulta. Täällä nimittäin on satoja, satoja puita nojallaan toisiinsa Aapelin jäljiltä. Jos tuuli on kovaa, voivat ne rytinällä sieltä kaatuilla - rakennusten tai sähkölinjojen päälle. Eilen luin lehdestä, että joillain saattaa kestää vielä KOLME VIIKKOA sähköjen saantiin. Siinä saa kyllä jo olla hyvät hermot joko sähköttömässä kodissa elämisen tai evakossa asumisen suhteen. Tämän hetkinen tilanne sähkökatkojen suhteen on se, että 1005 taloutta on ilman sähköä. Tänään on saapunut myös lisäapua (jälleen) mantereelta. Meidän entinen koti on edelleen kylmänä, sieltä asukkaat ovat evakossa. Kävin tänään myös "minun mustikkametsässäni". Viime kesänä maastopalo riepotteli sitä, ja nyt samassa metsässä on kymmeniä, kymmeniä puita kaatuneena. Ajattelin sinne lähtiessäni, että ehkä muutama on kaatunut. Näky oli sanoinkuvaamaton. Itkin. Ensimmäistä kertaa todella itkin. Enkä edes omista tuota metsää. Tänään mietin ja pohdin myös sitä, miten tämän tuhon vaikutukset tulevat vaikuttamaan niin tärkeään turismiin täällä Ahvenanmaalla. No, siitä varmasti saamme kuulla tilannepäivitystä kevään kuluessa. 

Jaa-a, minun pitäisi varmaan palata pakkaamaan (siis aloittaa), että päästään reissuunkin. Olen varannut (viroksi!!) hieronnankin heti huomiselle anopin antamilla joululahjarahoilla. Ja reissusta puheenollen, haluankin muistuttaa, että sinulla on vielä huomiseen (perjantai) kello 12 asti aikaa osallistua Matkamessujen pääsylippujen arvontaan! Arvontaan voit osallistua eilisessä postauksessani, jonka löydät myös täältä

 Ihanaa viikonloppua!



4 kommenttia:

  1. Hui mikä myrsky. Toivottavasti ei keinuttanut ollenkaan. Oikein mukavaa reissua ja nauti hieronnasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä keinutti, huh huh. Laivamatkoja lukuunottamatta reissu oli oikein ihana ja nautin kyllä todenteolla hieronnasta!

      Poista
  2. Moikka. Aikamoinen myrsky. Meillä oli kaksi vuotta sitten kova myrsky. Metsää meni nurin valtava määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä. Mikä myrsky teillä oli, missä suunnassa maatamme?

      Poista