16. joulukuuta 2018

Kesäparatiisi herää eloon joulukuussa


Syksy täällä saarella on aina hieman pitkä ja pimeä. Monet ihanat kahvilat sulkeutuvat kesäsesongin jälkeen, mutta näin joulukuussa useammat paikat heräävät eloon. Viikonloppuisin järjestetään joulumarkkinoita ja useampikin kahvila tai putiikki on viikonloppuisin auki. Potentiaalia täällä olisi paljon enempäänkin, mutta iloitaan nyt ainakin tästä. Ehkä tulevaisuudessa... 


Eilen fillaroimme Amaliaan limonaditehtaalle glögille ja pikkuostoksille. Tänään vierailimme yhdessä lempikahvilassani - Järsön Stickstuganilla. Lopuksi piipahdimme tuulisen Merikorttelin joulumarkkinoilla. Siinä vaiheessa kylmyys iski puhelimeen ja akku loppui, joten näytettävänä on vain yksi kuva. 





Instagramin puolella kyselin ovatko Amalian aidoista marjoista tehdyt limonadit tuttuja. Monet eivät niitä olleet maistelleet, vaikka mantereeltakin niitä saa jo useista kymmenistä kaupoista. Lisäksi Friends & Brgrs ravintolan limonadit ovat samaisessa tehtaassa tehtyjä, ehkä sekin on uutta tietoa monelle. Amalian julmust -juoma on myös erittäin hyvää, glögistä puhumattakaan.

Stickstuganilla näytti tänään tältä:















Ja se joulumarkkinoiden ainoa kuva on tässä:


Tätä kirjoittaessa maa onkin muuttunut ihana valkoiseksi! Pari päivää säätietoja selatessa luvattiin vesisadetta ensi viikoksi, mutta nyt sää näyttää ihanasti lumihiutaleita useammalle päivälle. Ehkä tännekin saapuu viimein talvi!?
Jokos siellä on maa valkoisena?

4 kommenttia:

  1. Stickstugan on lempipaikkojani Ahvenanmaalla ja Järsö aivan ihanan kaunista seutua. Amaliassa en ole käynyt enkä edes limonadia maistanut.
    Ihanaa kun maa on taas valkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Amalia on lähes naapurissa niin siellä on tullut poikettua useammankin kerran. Ja on kyllä ihanaa kun on valkoista! Kunhan nyt pysyis.

      Poista
  2. Hei ja kiitos kun jätit kommentin blogiini! Ahvenanmaalla on paikka sydämessäni - siellä tuli purjehdittua 10 kesää :). Kristiinan blogia on ollut ihana seurata tuttuja paikkoja muistellessa ja uutta Ahvenanmaasta oppien ja nyt innolla jään seuraamaan sinun kivalta vaikuttavaa blogiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Itselläni purjehdus kuuluu niihin asioihin, joita en vieläkään ole päässyt elämässäni kokeilemaan... Lapsetkin on käyneet purjehtimassa, mutta minä en vielä ole onnistunut sitä saamaan järjestymään.
      Seuraillaan puolin ja toisin!

      Poista