7. kesäkuuta 2018

Tulipalo ja (lähes) kuollut kauris


Tapahtuuko täällä koskaan mitään?

Ainakin tällä viikolla on tapahtunut vaikka mitä. Toissapäivänä naapuri joutui soittamaan palokunnan pariinkiin otteeseen kun viereinen metsämme paloi, kahdesta eri kohtaa. Täällä tuuli siis maanantaina ja tiistaina 10-11 m/s ja tiistaina se kaatoi yhden puun sähkölinjalle. Sähköt menivät kolmeksi tunniksi (sähkökatkot myrskyllä eivät ole mitenkään kummallinen asia) ja tapahtuneesta kimposi kipinöitä rutikuivaan maastoon. Tuuli sekä levitti tulta että vaikeutti sen sammuttamista. Pöllyävä soratiemme oli erityisen pöllyävä kun neljän eri kunnan palojoukot ajelivat ohitsemme ees taas. Ainakin 12h sitä sammuteltiin ja jälkisammuteltiin, miten arvokasta työtä he tekevätkään! Tuuli myös vaikeutti sinivalkoisten laivojen saapumista satamaan ja siten ne punavalkoisetkin myöhästelivät yli tunnilla. Harvinaisempaa näillä päivävuoroilla.


Eilen oli myös suuri päivä - sohvamme saapui. Odotettiin sitä kahdeksan viikkoa. Kirjoitan huonekaluista vaikka erikseen toisella kertaa, mistä ja miten niitä täällä ostetaan. Mutta uuden kotimme kauan odotettu sohva siis saapui. Ei ihan mahtunut autoon, mutta hyvin sen onnistuin kuljettamaan lähes parikymmentä kilometriä ja 90 km/h:n tiellä. No problemos. Saivatpa pyöräilyturistit hetkellistä viihdykettä polkemiseensa.


Sitten kun oli mantereen tuttujen kanssa fikalla (eli kahviteltiin) tässä keittiön pöydän ääressä niin kolmosluokkalaisemme palasi kotiin. Hän alkoi selittämään kuinka luokkakaveria autettuaan sai kiitokseksi heidän omien kanojen munia. Ja niinpä hän kaivoi ne takkinsa taskuistaan. Kaksi kananmunaa. Oli pyöräillyt ne taskuissa. Olivat onneksi keitettyjä.

Hetken päästä hän muisti, että luokkakaverilta kotiin pyöräillessä tien penkassa oli kauris. Perussettiä, selitin kananmunista ja kuolleesta kauriista vieraille. Se kuulemma ehkä-vissiin-vielä hengitti. Ainakin sen rinta liikkui. Mennessä sitä ei ollut ollut. Ja niinpä toistui se sama kuvio, jonka mieheni kerran kevättalvella suoritti. Minne pitää soittaa? Mantereella olisin tiennyt vastauksen heti, jos ojasta löytyy loukkaantunut tai kuollut hirvi. Täällä kevättalvella poliisi sanoi että vastuu on kunnan ja kunta että poliisin ja sitten metsänhoitoyhdistyksestä en enää mitään muista. 

Niinpä aloin googlata. Ja olipas se vaikeaa, vaikka kauriit ovat hirveän yleisiä täällä. Maarianhaminasta poistuttua tiekyltti osaakin kertoa, että onnettomuuksia kauriiden kanssa tapahtuu päivittäin (liekö liioittelua). Sitten yritin soittaa Maarianhaminan poliisilaitokselle, mutta olivat jo sulkeneet kello 15.00. Hätänumeroon en soittanut. Sitten yritin soittaa kunnalle, mutta olivat jo sulkeneet kello 16.00 (tässä vaiheessa kello 16.16). Lopulta maakuntahallituksen sivuilta selvisi että metsän(riistan?)hoitoyhdistyksiä Ahvenanmaalla on 15, kaikissa muissa kunnissa omansa paitsi Maarianhaminassa. Ja sieltä löysin yhteyshenkilön meidän kuntaamme. Ja hänpä oli ystävällinen ja lupasi hoitaa asian pikimmiten. Toivottavasti kauris pääsi tuskistaan. 
Luonto tuli jälleen kerran lähelle. 

4 kommenttia: