11. kesäkuuta 2018

Johan leimahti taas kielikysymys ilmoille!

Moni on varmasti törmännyt viikonlopun aikana Iltalehden raflaaviin otsikoihin kuinka kamalaa ja karua elämä meillä suomenkielisillä täällä Ahvenanmaalla oikein on. Olen nyt seurannut tätä kirjoittelua niin suomenkielisten Manner-Suomalaisten, ahvenanmaalaisten, Ahvenanmaalla asuvien suomenkielisten ja vielä suomenruotsalaistenkin taholta. Ja voi kun kaikkien näiden joukosta vaan saisi tiettyjen asenteiden ja kommenttien kohdalla painaa sitä delete-nappia - kylläpä muuttuisi maailmamme heti paljon positiivisemmaksi. Avauduin jo tänään omalla henkilökohtaisella FB-seinälläni, mutta ajattelinpa avautua vielä täälläkin. Koittakaa kestää, toistonkin uhalla. 

Tähän artikkeliin haettiin siis suomenkielisten ryhmästä haastateltavia ja jo se ilmoitus oli negatiivistä sävyä hakeva ja todella moni suomenkielinen kirjoitti positiivisia kokemuksiaan ja toivoi että toimittaja ei lähde negatiiviselle linjalle. Itselläni nousi jo hieman tuntosarvet ilmaan siinä kohtaa, että mitähän sieltä on tulossa. Ja kylläpä vaan näillä artikkeleilla sohaistiin pahasti tätä pienenpientä maailmaamme. Kuumia keskusteluja käydään sekä paikallisen kansanedustajan FB-sivulla että suomenkielisten ryhmässä. On haloota ja älämölöä ja loukkausta ja loukkaantumista ja ärtymystä ja vihaa - ja onneksi sitten vähän hunajaakin haavoihin. Jopa yksi haastateltava on sanonut että jos olisi tiennyt tämän kokonaisuuden niin ei olisi antanut haastattelua. 

Mietin jälleen kerran että miksi ihmeessä kaikki positiivinen on jätetty pois? Miksi ihmeessä aina tasaisin väliajoin tämä aihe pitää nostaa hämmentämään ja rikkomaan Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välejä? Voitaisiinkohan joskus avata niitä historiallisia tapahtumia ja faktoja miksi Ahvenanmaa on yksikielinen, mikä sen selittää? Ja voitaisiinko tasapuolisen ja laadukkaan journalismin nimissä kertoa myös kolikon toisesta puolesta. Mutta ai niin, eihän ne otsikot myykään; "Häkellyin kun kaupassa minua alettiinkin palvelemaan suomeksi", "Neuvolassa kannustettiin jatkamaan kahden kotikielen käyttämistä" Ja. Niin. Edelleen. HBL julkaisi tänään Ahvenanmaalla toimivan suomenkielisten yhdistyksen kommentit asiaan; Ahveniset eivät allekirjoita toimittajan lausuntoja. Jännityksellä odotan että palaan täältä Manner-Suomesta kotiin ja saan lukea paikalliset lehdet, niissä jos jossain on varmasti reagoitu voimakkaasti. 

Olin tiedostanut näitä negatiivisia asenteita jo lähes kymmenen vuoden takaa ja valitettavasti saanut kuulla aika katkeraakin tilitystä muutamilta suomenkielisiltä täällä saarilla. Olin siis hyvin varustautunut ennen tänne muuttoa että vastaanotto ei ehkä ole kauhean positiivista. Mutta ilokseni en ole saanut kuraa niskaani. Ainoastaan yhden ainoan kerran (ja sekin vasta noin kuukausi sitten) minulle on sanottu miksi puhun suomea kun pitäisi puhua ruotsia täällä. Vastasin siinä tilanteessa hyvin napakasti, mutta kunnioittaen että kyllä, me puhumme suomea koska se on kaikista luonnollisista kun se on meidän molempien äidinkieli. Asiasta huomauttaja itse siis käveli tilanteeseen kesken keskustelun ja kyseessä ei ollut mikään virallinen asetelma. Sisälläni kyllä velloi yllättävän vahvat reaktiot, koska EN VOI YMMÄRTÄÄ sitä asennetta että joku tulee ylipäätään puuttumaan toisten keskusteluun ja vetoaa tähän asiaan. Ahvenanmaa on virallisesti yksikielinen maakunta, mutta se ei tarkoita ettenkö minä voi keskustella omalla äidinkielelläni henkilökohtaisella tasolla. 

Tiedän valitettavasti niitä karuja tarinoita, kuulen paljon katkeruutta - sekä ruotsin- että suomenkielisten taholta. Ja kyllähän se on karu todellisuus että mikään muu kieli täällä ei herätä samanlaisia tunteita kuin suomi. Ja sama asia Manner-Suomessa ruotsin kohdalla. Se asenne istuu vahvassa. Vaaleissakaan ei ollut ohjeistuksia suomeksi vaikka niitä monella muulla kielellä oli. Itse lähinnä naurahdellen pudistan päätäni ahvenanmaalaisten tavoille ja asenteille, jotka jossain takaraivossa varmasti pelon ja uhkan aiheuttamina nakuttavat. Lapsellemme on kerran koulussa sanottu tästä, silloin tilanteessa oli kolme suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen lapsi välitunnilla; hyvä kysymys onkin, missä menee raja? Tietenkin on tärkeää että kaikki kuuluvat joukkoon, mutta jos sanoo asian vain yhdelle niin onko sillä sitten väliä? Olisiko reaktio ollut sama muulla kielellä? Kuka tietää. Ja kerran hoidosta poikia hakiessa yksi ehkä kolme vuotias sanoi minulle että täällä ei saa puhua suomea. Asenne istuu. Mutta minäpä puhun jopa venäjää välillä yhdelle niistä hoitolapsista, ihan vaan koska osaan ja voin kohdata häntä hänen äidinkielellään. 

Itse pyrin aina asenteeseen ”maassa maan tavalla”. Tiedän kuka itse olen, identiteettini on hyvin vahvasti suomenkielinen suomalainen. Mutta rakastan ja kunnioitan niitä jotka ovat jotain muuta. Täällä kun menen kauppaan tai pankkiin tai kirjastoon, on itsestäänselvyys että asioin ruotsiksi. Se on virallinen kieli täällä. Mutta kun haen lapset hoidosta tai menen neuvolaan heidän kanssa tai käyn kaupassa heidän kanssa, puhun heille AINA suomea. Kun käännyn eskarin- tai neuvolantädin puoleen, puhun ruotsia ja jos tiedän että he eivät ymmärrä suomea toistan ruotsiksi mitä puhuin lapsille. Ei ole ollut ongelmia tämän kanssa. Päinvastoin olen häkeltynyt kun kaupankassoilla minulle on alettu puhua suomea. Todella häkeltynyt. 
Minulle on puhuttu suomea (ainakin muutamia sanoja) paikallisten aloitteesta: 
Vaatekaupassa 
Ruokakaupassa 
Neuvolassa 
Päiväkodissa 
Koulussa 
Ehtoollisella seurakunnassa 
Pankissa 
Kirjastossa 
Ja kaikki tämä on plussaa ja ylimääräistä ja kertoo minulle että minä olen hyväksytty suomenkielisenä. 

Että niin karua tämä arki sitten on.

2 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! En enää oikeastaan jaksa ottaa osaa tähän kielikeskusteluun, koska Ahvenanmaa pysyy yksikielisenä enkä minä sitä voi muuttaa. Meillä on suomi kotikielenä enkä häpeile puhua sitä lasteni kanssa vaikka kuka kuulisi. Toki vaihdamme ruotsiksi jos seurassa on joku joka ei suomea osaa. Olen huomannut että suuri osa siihen miten minuun suomenkielisenä suhtaudutaan, on sillä miten minä suhtaudun ruotsinkieleen. Yllättävältä taholta saattaa kuulla keskusteluissa suomenkielisiä sutkautuksia, eikä kukaan ole koskaan ollut töykeä minua kohtaan vaikka suomenkielinen olenkin.
    Paitsi kerran yksi entinen naapuri (ruotsalainen alunperin) ihmetteli että "puhutteko koiralle suomea vaikka asutte täällä"? Lähinnä huvitti tuo kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja juuri näin, jaan ajatuksesi.
      Hauska tuo koira-ajatuksenkulku, meitä on moneksi. :)

      Poista