7. joulukuuta 2018

Vietetäänkö Ahvenanmaalla Suomen itsenäisyyspäivää? Ahvenanmaalainen puku Linnan juhlien puhutuin?

Vasta tänä vuonna minulla oli tilaisuus paneutua paikalliseen itsenäisyyspäivän viettoon. Edellisinä kahtena vuonna olen joko ollut mantereella tai juhlinut omien tuttujen kesken, enkä ole edes ollut tietoinen miten sitä täällä juhlitaan. Vai juhlitaanko?

Kovasti yritin metsästää tietoa netin ihmeellisestä maailmasta päivän juhlallisuuksista. Etupäässä etsin josko suomenkielisillä olisi omia juhlintoja, mutta muutenkin. Visit Ålandin sivuilla oleva kalenteri ammotti tyhjyyttään tapahtumien saralta. Sen verran sain sitten tietää somen kautta, että Merenkulkumuseoon ja Ahvenanmaan museoon on vapaa pääsy. Suomenkielisten ryhmästä sain tietää suomenkielisten jumalanpalveluksesta ja Ahvenisten (suomenkielisten yhdistys) järjestämästä juhlasta. Lopulta päädyimme siihen, että aamulla leivoimme pipareita, sitten lähdimme Merenkulkumuseoon ja kun mieheni palasi Ruotsista kotiin, söimme juhla-aterian. Monen vuoden tauon jälkeen päätin katsoa illalla Linnan juhlia. Oli jo aikakin opettaa tämä traditio 10-vuotiaalle tyttärelle. 


Tänään lehdestä luin, että paikallinen sotaveteraanijärjestö oli pitänyt hienot juhlallisuudet. Siitä tulin iloiseksi. Tämä Ahvenanmaan ja Manner-Suomen viha-rakkaus -suhde välillä ihmetyttää ja välillä raivostuttaakin. Täällä on niin vahvassa oma vahva ahvenanmaalainen identiteetti ja Ruotsi on monessa suhteessa konkreettisesti niin lähellä, että minua ei yhtään olisi ihmetyttänyt, jos Suomen itsenäisyyttä ei olisi oikein missään juhlittu. Toisaalta täällä on suuri prosentuaalinen osuus niitä tämän tai edellisen sukupolven edustajia, jotka ovat muuttaneet tänne mantereelta. Ja vastaavasti Ruotsista muuttaneita on myös paljon. Itse rakastan sitä, että on olemassa vahva kansallinen identiteetti. Ja haluan myös kunnioittaa ahvenanmaalaisten identiteettiä. Museosta vuosia sitten bongasinkin hyvän sitaatin Karl August Bomanssonilta vuodelta 1852. Siinä sanotaan näin;


”Sin egen nationalitet påyrka Ålänningarne eftertryckligt. Frågar man en ibland dem hvad folk han tillhör, så skall han icke nämna sig Finne eller Svensk, utan fast och bestämdt Ålänning.”  - Karl August Bomansson, 1852

”Omaa kansallisuuttaan painottavat ahvenanmaalaiset voimakkaasti. Välillä kysyttäessä mihin kansanryhmään he lukeutuvat, ei vastauksena pidä oleman suomalainen tai ruotsalainen vaan vakaasti päättäen ahvenanmaalainen." 

No mitenkä vahvan ahvenanmaalaisen identiteetin omaavat sitten ajattelevat itsenäisyyspäivästä? Monille se tuntuu olevan ylimääräinen vapaapäivä joulun alla. Mielestäni ´alandmemes´ Instagram-tili kiteytti asian hyvin kuvallaan. Suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään kynttilöitä polttaen ja ahvenanmaalaiset risteillen. Kannattaa laittaa tuo Instagram-tili myös seurantaan, itse välillä saan päivän parhaimmat naurut heidän kuvistaan (välillä kyllä harmaita hiuksiakin). :)

Entäpäs liputus?
Näitä paikallisia liputussääntöjä etsin kesällä kissojen ja koirien kanssa. Elämäni ensimmäistä kertaa lapsuusvuosien jälkeen meillä on oma lipputanko ja halusin liputtaa. Mutta mitäpäs sanovat liputussäännöt? Ja mistäs ne oikein löytää? Ahvenanmaalla on ollut oma lippu vuodesta 1954 ja täällä kalenterissa on omat liputuspäivänsä (kuten itsehallintopäivä). Haasteeksi osoittautuikin tietää, että liputetaanko täällä sitten niinä liputuspäivinä kuin manner-Suomessa. Entä saako Suomen lipulla liputtaa? Välillä täällä näkee yleisten rakennusten edessä kolmekin lipputankoa; yksi Ahvenanmaan lipulle, yksi Suomen ja yksi Ruotsin. Jouduin kysymään liputusasiasta paikalliselta ystävältäni, joka työnsäkin puolesta näistä jotain tietää. Hänen vastauksensa kesällä minulle oli että eipä täällä liputeta samoja päiviä. Jospa joku osaisi minulle kertoa vielä kunnon lähteen näihin liputussääntöihin? 

No lasten kanssapa tehtiin sitten eilen empiiristä tutkimusta ja havainnoitiin ympäristöä matkalla museoon. Todella vähän täällä tunnutaan liputtavan itsenäisyyspäivänä. Todella vähän. Matkalta bongasimme 10 Suomen lippua, 22 Ahvenanmaan ja yhden Ruotsin (!) lipun. Eli yllättävän monta Suomen lippua. 

Mitäs muuten olitte mieltä paikallisen sanomalehtemme Nya Ålandin päätoimittajan vanhoista sanomalehdista tehdystä puvusta? Ihastuttiko vai häkellyttikö? Täällä sitä tietenkin on ihannoitu, mutta kyllä YLEn asiantuntijoilta tuli aika tiukkaa palautetta, ettei ihan tainnut sopia kyseiseen juhlaan. 

Itsenäisyyspäivänä minulla on aina tapana lukea ote Zacharias Topeliuksen Maamme Kirjasta aterian yhteydessä. Perinteeksi on tullut tehdä aurajuustokiusausta ja graavattua lohta. Laitan tähän loppuun nyt pienen sitaatin siitä ja toivotan erittäin hyvää viikonloppua sinulle! Kyllä olemme etuoikeutettuja kun saamme olla hienon Suomen kansalaisia. 


Nytpä ymmärrän sen.
Tämä maa on minun isänmaani. Joko minä suomen kielellä kutsun sen Suomenmaaksi, tahi ruotsiksi nimitän sen Finland, on se kuitenkin aina sama maa. Kaikki sen pojat ja tyttäret ovat samaa kanssa, puhukoot mitä kieltä tahansa. Jumala on monena satana vuotena yhdistänyt heidät samaan kotomaana, samoin lakien ja hallituksen alle. Mitä hyvää tahi pahaa on tapahtunut toiselle, se on tapahtunut toisellekin. He ovat kasvaneet, eläneet ja kuolleet toistensa vieressä samassa ylhäisessä pohjoisessa, saman taivaan alla, tehden samaa kovaa työtä henkensä elatukseksi. Heillä on sama kristinusko, sama opetus, samat oikeudet, samat velvollisuudet, sama etu, sama vahinko, sama vapaus, sama rakkaus ja sama toivo.
Z.Topelius: Maamme kirja

Nu förstår jag det.
Detta land är mitt fädernesland. Antingen jag på finskt språk kallar det Suomi (Suomenmaa), eller jag på svenskt språk kallar det Finland, är det dock alltid samma land. Alla dess söner och döttrar bilda ett folk, vad språk de än tala. Gud har i många hundrade år förenat dem i samma hembygd, under samma lagar och överhet. Vad gott eller ont, som har vederfarits den ena, det har ock vederfarits den andra. De hava vuxit, levat och dött vid varandras sida, i samma höga nord, under samma himmel, i samma stränga arbete för livets bärgning. De hava samma kristna tro, samma undervisning, samma rättigheter, samma skyldigheter, samma fördel, samma skada, samma frihet, samma kärlek och samma hopp.

Z.Topelius: Boken om vårt land


Ylimmäinen kuva on kuvakaappaus osoitteesta: www.instagram.com/alandmemes ja puvun kuva on kuvakaappaus Iltasanomien sivuilta. 

30. marraskuuta 2018

Marrasmyrsky

Aurinkoa ja lunta riitti kaksi päivää ja sitten myrkytuulet saapuivat tänne. 
Tuulistahan täällä on aina, mutta näin syksyn ja talven välimaastossa myrskyt ovat erittäin yleisiä. Tuuli vinkuu nurkissa niin että tuntuu. Pulkat, sukset, kukkalaatikot ja muutamat muut pihalla lojuvat turhakkeet ovat nyt ties missä. Varmuudeksi siirsin eilen osan terassilla olevista kukista ja koristeista sisälle, ettei vain lasilyhdyt mene rikki ja kukat varise. 

Kun katsoin säätiedotusta meidän kohdalle eilen illalla ja tänään aamulla, se näytti tuulenvoimakkuudeksi 13 m/s. Maarianhaminassa luvut oli pienemmät, mutta niin vain sielläkin tuuli eilen illalla kovasti. Hyvä kun pystyssä pysyin kauppakassieni kanssa.

Saaristolautat ovat peruneet vuorojaan ja yksi laivoista oli otsikon mukaan kärsinyt ihan myrskyvahinkoja. Siljan Baltic Princess ei päässyt eilen iltapäivällä satamaan lainkaan. En tiedä miten yövuorot ovat liikkuneet, välillä ne eivät näissä myrskyissä satamaan pääse ollenkaan. Mutta siihen vaikuttaa myös aina tuulen suunta, ja nyt tuuli on puhaltanut etelästä, eli ehkä ovatkin päässeet Långnäsin satamassa poikkeamaan. Aallonkorkeus Itämerellä on ollut reillut 6 metriä, eli aika haipakkaa keinuntaa on ollut risteilijöille. Toivotaan nyt, että tämä tuuli laantuu jo tämän illan aikana.

Ja sataisipa lisää lunta. Onneksi otin kuitenkin yli 300 talvista kuvaa kahden päivän aikana, pääseepä niistä ainakin nauttimaan. Kyllä lumi ja sen tuoma valoisuus vain tekee niin hyvää ihmiselle. Eikös?

Onkos teillä päin ollut myrskyistä? Entä mikä on lumitilanne siellä suunnalla?

Ihanaa viikonloppua kaikille!


28. marraskuuta 2018

Talvi Ahvenanmaalla?


"Millainen talvi siellä on?" 
Tämän kysymyksen olen kuullut useamman kerran. Tämä talvi tulee olemaan kolmas talveni Ahvenanmaalla, joten mitään kauhean vankkaa kokemusta itselläni ei asiasta ole, mutta muutaman huomion olen ehtinyt tehdä: 

- Sairaan liukkaat tiet. Ennen kuin lumi saapuu, tiet ovat yleensä erittäin liukkaat. Kosteus on täällä aina läsnä ihan eri tavalla kuin mantereella ja kun kostea tienpinta jäätyy niin se se vasta liukas onkin. Täällä ei siis suolata teitä, josta johtuen tiet ovat liuk-kai-ta. Vähän kuin paksua mustaa jäätä. Kuun valossa tien pinta kimaltaa ja nastakaan ei tahdo siihen kunnolla iskeä kiinni. Meillä oli elämämme ensimmäiset (ja VIIMEISET!) kitkarenkaat kun muutimme tänne. Ne tulivat autokaupan mukana. Arvatkaapas vaan mitä toivoin ensimmäisenä talvena lahjaksi? No kitkarenkaita! Sainko? Kyllä vain! Ehkä elämäni paras joululahja. 

- No se talviliikenne. Ja siitä käytävä kiivas keskustelu Facebookin erinäisissä ryhmissä. Surullista, huvittavaa ja ymmärrettävää - kaikilla näillä sanoilla kuvailisin niitä keskusteluja. Ymmärrän, että tilannenopeus on hyvä ja erinomainen ja tärkeä asia. Ja silloin kun todella on tuo ´sairaan liukas tie´-vaihe päällä, niin himmata kannattaa. Mutta sitten kun tulee lunta ja tien pinta muuttuu sellaiseksi "kunnon suomalaiseksi talvitieksi", niin en ihan aina kuitenkaan ymmärrä sitä liikennekäyttäytymistä. Ehkä ahvenanmaalaiset eivät vain ole niin tottuneita talviajamiseen? En tiedä. Tänään oli ihan hyvät tiet ajella ja itse uskalsin kyllä körötellä 90 km/h kuten nopeusrajoitus on. Edelläni kulkenut auto liikkui 45-70 km/h. Siinä vaiheessa kun rajoitus oli 90 ja edellä oleva auto ajoi 45, koin tilanteen jo lähes vaaralliseksi. Lisäksi auto ajoi keskellä tietä ja muutenkin kummallisesti. Mietin kahta vaihtoehtoa: 1. rattijuoppo tai 2. ikääntynyt paikallinen talveen tottumaton kuski.
Kotiin palatessa ajoin muuten melkein kolarin. Joku kääntyi täysin eteeni, ja jos en olisi jarruttanut, päin olisin ajanut. En tiedä olinko jotenkin hänen ´pimeässä  kulmassa´ vai mitä tapahtui kun oli suora tiekin, mutta sydän kyllä pamppasi sen jälkeen tuhatta ja sataa. Olin juuri palaamassa tyttären konsertista kotiin ja kyydissä oli lisäkseni kaikki kolme lastamme. Siinä oli aika kallis lasti kyydissä.

- Kun lunta tulee, siitä pitää heti ja täysillä nauttia. Koskaan ei tiedä kauanko sitä riittää. Niinpä eilen koululaisten kotiuduttua etsimme sukset ja monot ja pulkat ja liukurit. Lapset olivat yhteen putkeen lähes kolme tuntia ulkosalla. Juotiin kuumat kaakaotkin ulkona lumisateessa, halusivat retkeillä viltin päällä lumihangessa. Ja äitihän hoiti homman. Tytär kävi vielä illalla hiihtäen koululla luokkaillassaan. Niin, tuo jalkakäytävien auraus on aina vähän niin ja näin, joten hiihtäen useimmiten pääsee parhaiten tuon vajaan kolmen kilometrin matkan koululle. Hiihtäminen ei muuten sitten olekaan mikään itsestäänselvyys täällä. Jos koulusta lähdetään liikuntatunnilla hiihtämään, opettajan pitää lainata ensin tarvittava määrä suksia jostain. Kertonee jotain talvien lumisuudesta. Ja latuja en ole pahemmin nähnyt. Ne pitää etsimällä etsiä. 

- Sää vaihtelee. Kuten eilen. Sataa lunta, aurinko paistaa, tummat pilvet, tuiskuttaa, kaunis auringon lasku ja pilvet poissa. Sää vaihtuu talvellakin nopeasti. Ja yllättää. Tänään en ollut uskoa silmiäni kun katsoin lämpömittaria. Säätiedotus lupasi pari pakkasastetta yöksi ja aamuseitsemältä mittari näytti lähes -11 astetta! 

Nähtäväksi jää jatkuuko tämä ihana talvi vielä muutaman päivän. Ainut negatiivinen asia tässä lumessa on se, että lumi on peittänyt aurinkopaneelit (kuten kuvasta näkyy) ja ne pitäisi nyt jotenkin putsata, että saisi hyödynnettyä kaiken aurinkoenergian. Muuten kyllä ihan mielellään lämmittelen aamuisin keittiön puuhellaa ja iltaisin varaavaa takkaamme.

On täällä vain niin kaunista talvellakin! Täällä olisi monelle matkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa talvisinkin. En voi muuta kuin suositella pistäytymään täällä off-sesonkina. Vai mitä sanotte tämän kirjoituksen ensimmäisen kuvan maisemasta? Eikö olekin kaunista?

Ihanaa viikon jatkoa!



27. marraskuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä -haaste


Tänään tänne saapui talvi! On ollut niin ihanan kaunis päivä, että lapsetkin jäivät heti koulusta tultuaan 2,5 tunniksi ulos leikkimään ja kaakaotkin juotiin lumisateessa viltin päällä. Tytär vielä illalla hiihti koululle luokkailtaan, siitäkin kertyi yhteensä reilu viiden kilometrin lenkki. Parhaillaan latailen talvikuvia koneelle ja yritän niitä jaella teillekin huomenna. 


Elämä on taas hurahtanut vauhdilla ja tuntuu kuin pari viikkoa olisi hukkunut jonnekin. Aloin jo kaksi viikkoa sitten keräillä puhelimen syövereistä kesäkuviani osallistuakseni tähän kesäkuvahaasteeseen. No, kuvia oli liikaa ja ne eivät ikinä siirtyneet sähköpostiin, josta olisin ne helposti tänne blogiin napannut. Tarkoituksena oli julkaista kuvat harmaana marraskuisena päivänä. Tänään tuntuukin vähän hassulta postailla tätä, kun päivä on ollut mitä kaunein - mutta tässäpä ne tulevat. Kaikki kuvat on otettu puhelimen kameralla, joten mitään teknisiä hienouksia ei ole teille jakaa kuvien yhteydessä. Kameran kaivoin vuosien tauon jälkeen nimittäin vasta muutama viikko sitten esille. Haasteen sain Kristiinalta ja alkuperäinen haaste löytyy täältä Tuplasti terapiaa -blogista, kannattaa kurkata ja osallistua! 

Ensimmäinen kuvani on omenapuun kukinnoista (tuossa ylhäällä). Rakastan sen symboliikkaa; miten kauniista ja herkästä voi kasvaa jotain suurempaa ja hyvää ajan kanssa. Rakastan omenankukkia ja olen erityisen ihastunut tähän kuvaan, jonka kuvasin sinistä taivasta vasten. Punaisen eri sävyt sointuvat ihanasti sinisen kanssa.


Toinen kuva on Skånesta, jossa mieheni perheen kesämökki sijaitsee. Rakastan tämän kuvan moniuloitteisuutta; meri taustalla, kukinto edustalla ja siinä välimaastossa muuta kasvillisuutta. Taivas leikitteli väreillään lähes joka ilta tuon viikon aikana. Kuvan täysin palanut nurmikko muistuttaa puolestaan kesän kuivuudesta.

Olen tyytyväinen kukan ja taivaan harmonisiin värisävyihin ja kuinka tarkennus on tuonnaampana ja edustalla oleva kukka hieman häilyvä. 












Kolmas kuva on mielestäni hyvä osoitus siitä, että puhelimellakin saa otettua hyviä kuvia - jos vain osaa. Perspektiivi, asettelu, värimaailma ja valon määrä ovat aina avaimia onnistuneeseen kuvaan. 
Olin Helsingissä tapaamassa lukioaikaisia ystäviäni pitkästä aikaa - ties koska olimme viimeksi kaikki neljä onnistuneet tapaamaan yhdessä. Yhden jo lähdettyä kotiin päätimme vielä istua iltaa kolmisin. Meille se todella tarkoittaa rauhassa istumista ja keskustelemista. Itse en juo alkoholia ja en edes siis tiedä koska viimeksi, jos koskaan, olen ostanut tällaista drinkkiä. Keskustelu baarimikon kanssa meni jotenkin näin:
"Alkoholiton, mitäs ehdotat?"
"No jos mä tota otan vähän mustikkaa ja vadelmaa ja mansikkaa ja heitän siihen sekaan vähän limee ja sekotan."
Osasi sekoittaa sen verran hienosti, että otin kuvan. 





Tunnelma. Siitä tässä kuvassa on kyse. 90-vuotias isoisoisä lastenlastenlastensa kanssa. Itse en ole koskaan tavannut kumpaakaan isoisääni, mieheni isoisästä sainkin sitten itsekin isoisän. Mielestäni on erityistä, että hän on saanut seurata meidän lastemmekin kasvua. Jokainen päivä ja vuosi on lahjaa. Hän muistaa Suomen sotavuodet ja kuinka ne Ruotsiakin koskettivat. Hän on nähnyt monen monta vaihetta maailmassa. Hän matkustaa edelleen vuosittain lämpöisemmille leveysasteille. Aikamoinen isoisoisä. Vaikka välimatkan takia tapaamiset jäävätkin yhteen tai kahteen kertaan vuodessa, muistoja on kertynyt senkin edestä. Tässä "pojat" lukevat kolmestaan. 











Ihkaensimmäinen ihkaoma mansikkani! Sain lasten hoitotädiltä mansikantaimia ja onnistuin saamaan niistä muutamia mansikoitakin. 
Rakastan myös keittiömme lattiaa. Ja puuliettä! Muutimme siis keväällä tähän remontoituun taloon ja puuliesi tällä kirjoitushetkelläkin ihanasti lämmittää keittiötämme. 
Kuvaa ottaessa mietin tapani mukaan, mikä olisi hyvä ja toimiva tausta - tällä kertaa mansikalleni. Mielestäni se sopi hyvin tähän keittiön maisemaan ja koska mansikka itsessään on aika pieni ja mitäänsanomaton niin taustalle sopi hyvin vähän "enemmän tavaraa" eli sekä puuhella että monikuvioinen lattia. 



Tämä kuva on selfie, ryhmäselfie. Niitä tuppaa kameraan kertymään. Tämä oli ehkä kesän kuumin päivä ja vietimme sen blogiyhteistyön merkeissä Smart Parkissa. Kuvasta välittyy mielestäni iloinen tunnelma. Erityisen kuvasta tekee se, että emme kovinkaan usein julkaise lapsistamme kuvia sosiaalisessa mediassa. Poikkeuksia teemme harvoin ja koska tämä kuva on jo kerran somessa julkaistu, ajattelin sen uudestaan nyt tähänkin laittaa. Mielestäni on mielenkiintoista pohdiskella somen etiikkaa. Rajat hämärtyvät usein ja yksityisestä tehdään julkista. Mikä on lapsen oikeus kaiken sen keskellä? Kenelle hänen yksityisyytensä kuuluu? Missä menee lapsen rajat? Muutama vuosi sitten Itävallassa olikin ensimmäinen oikeustapaus asian tiimoilta, kun lapsi täytettyään 18-vuotta haastoi vanhempansa oikeuteen. Kuinka moni on lukenut esim. Unicefin kirjoitukset aiheesta? Tästä voisin kirjoittaa koko illan, mutta enpäs sitä tee, vaan toivotan perheemme kesäisen fiiliksen kera ihanaa viikon jatkoa sinulle!

Haasteen saa Marjo Jotain kaunista -blogista!

14. marraskuuta 2018

Millainen olet sisustajana?

Sisustus. 
Se se vasta tunteita ja mielipiteitä herättääkin. 
Toisen suosikki on toisen inhokki. Siinä missä toinen ostaa kaiken kertaheitolla uutena kaupasta, toinen saattaa vuosia metsästää aarteitaan kirpputoreilta ja vintage-myymälöistä. 

Itse olen aina ollut kirppisihminen. Innostus syntyi jo nuorena ja myöhemminkin kun rahat ovat olleet tiukilla, olen ollut kiitollinen, että tykkään käydä kirppiksillä. Turun kirppistarjonnan jälkeen nämä Ahvenanmaan putiikit ovat olleet tosin vähän pettymyksiä. Mutta olen minä onneksi muutaman hyvän löydön tehnyt. 

Yksi niistä on viime kesältä, sellaiselta pihakirppikseltä. Sain tingattua hinnastakin. Kun näin tuon kartan, ihastuin oitis. Olen aina rakastanut karttoja ja koska Turun saaristokin on meille rakasta seutua, tämä kartta tuntui osuvalta uuteen kotiimme. Siinä Turun saaristo kohtaa Ahvenanmaan. Nyt tuo raukka on vain odottanut jo useamman kuukauden seinälle pääsyä. Haluaisin sen olohuoneen seinälle pianon päälle. Ongelmamme vain on, että meillä ei vielä ole pianoa. Pari pianoa meillä on ollut jo kiikarissa, mutta mönkään ovat menneet. Kartta viihtyi kesän tuossa terassilla ja nyt kun kosteus on totaalisesti saapunut, kannettiin se lämpimään sisälle. Meidän makuuhuoneen nurkkaan se nyt näemmä sitten jämähti. Lojunut siinä raukka jo pari viikkoa. Värimaailma kyllä sopii hyvin yhteen, mutta muuten ehkä hieman väärä paikka taululle. Vai mitäs tuumitte? 

Niin, muutimme vappuna tähän kotiin ja meillä ei ole vieläkään yhden yhtä taulua seinillä. Toisaalta tykkään siitä, edellisenkään asunnon seinillä niitä ei ollut, koska tiesimme sen koko ajan olevan tilapäinen ratkaisu perheellemme. Pystyisitkö sinä olemaan ilman tauluja? Mielestäni ne määrittävät niin paljon huoneen tunnelmaa, että en edes halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Samalla tyhjät seinät muistuttavat keskeneräisyydestä. Toisaalta, osa muuttolaatikoistakin on vielä purkamatta kun kirjahyllyjä puuttuu. Ja niin edelleen. No, eilen sain ainakin yhden ikkunan pestyä! 

Kuvassa olevan ikkunan pesin siis tietenkin vasta kuvan ottamisen jälkeen ja ensimmäisen kuvan tyynyssä näkyy kaikki rypyt. Enpä taida olla sisustusbloggaaja. Tässä jälkimmäisessä kuvassa näkyvän päiväpeiton on aikanaan äitini virkannut ja ihastuttava keinutuoli on bongattu Ahvenanmaan FB-kirppikseltä. 

Mutta mistä sinun sisustustyylisi koostuu?
Itse ajattelin ruveta vähän enemmänkin tästä aiheesta tulevaisuudessa kirjoittamaan.